siteground10 logo alt siteground10 header image alt
Etusivu
Ajankohtaista
Tilaisuudet
Julkisivukalenteri
JUKO-OHJEISTOKANSIO
Oppaita
Luennoitsijapankki
Tutkittua
Kilpailut
Jäsenistö
Jäsenedut
Linkkejä
Yhteystiedot
Julkisivuremontti 2010
Viimeksi lisätty

Etusivu arrow Ajankohtaista arrow Kerrostalon korjauksen ideakilpailun tulokset
Kerrostalon korjauksen ideakilpailun tulokset PDF
02.02.2010
Julkkari logo

Jalo Sippolan kilpailutyö ”Kotteria” voitti kerrostalon korjauksen ideakilpailun


”Realistinen, kokonaisuuden hallitseva ote, mikä heijastaa tekijän vankkaa ammattitaitoa”  oli yksi niistä palkintolautakunnan perusteluista Julkisivuyhdistyksen KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILUSSA, minkä vuoksi ensimmäinen palkinto päätettiin antaa ehdotukselle nimeltä ”Kotteria”. ”Kotteria” on viidettä vuotta Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolla opiskelevan Jalo Sippolan käsialaa.

Toisen palkinnon saavan ehdotuksen ”Palat paikallaan” ansioina palkintolautakunta piti muun muassa sitä, miten ansiokkaasti ja materiaalimaailmaltaan kauniisti ja luontevasti julkisivusommittelu on toteutettu. Lautakunnan mielestä julkisivuihin on saatu kiinnostava kokonaisote uudella, innovatiivisella elementtitekniikalla. ”Palat paikallaan” on viidettä vuotta Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksella opiskelevien Sini Kotilaisen ja Nea Tuomisen ideoima.

Kolmannen palkinnon voittaneessa ehdotuksessa ”Wrap” on palkintolautakunnan mielestä esitetty ansiokkaasti uusia tapoja ja materiaaleja energiataloudellisten ongelmien ratkaisemiseksi. ”Wrap” on Teknillisessä korkeakoulussa kolmatta vuotta opiskelevan Kuisma Rasilaisen ehdotus.

Lunastuspalkinnot palkintolautakunta päätti jakaa ehdotuksille ”terassitalo”, joka on Oulun yliopistossa opiskelevan Jussi Eskelisen käsialaa, sekä ”Avaruuden ikkuna”, jonka on tehnyt Teknillisessä korkeakoulussa opiskeleva Jari Mänttäri.

 Palkinnot julkistettiin 2.2.2010 Korjausrakentamisen Tulevaisuuspäivässä Wanhassa Satamassa Helsingissä. Palkintoina jaettiin yhteensä 7 000 euroa. Kilpailu oli suunnattu OY:n, TKK:n ja TTY:n arkkitehtikouluissa opiskeleville.

Lähiökerrostalojen korjaamisen mahdollisuudet kiinnostavat

Jalo Sippola kertoi tehneensä kilpailutyönsä ”Kotterian” Korjausrakentamisen laboratorion kerrostalokorjauskurssin harjoitustyönä. Kerrostalo ei suunnittelukohteena kerro hänen mielestään tarinaa kulttuuristamme, vaan perinteinen lähiötalo on asultaan persoonaton ja kolkko.

”Siksi halusin juurruttaa rakennuksen paikkaansa ja puhaltaa siihen kodin tuntua. Uuden kattokerroksen suunnittelu motivoi hankkiutumaan eroon tasakatosta, itselleni vieraasta elementistä. Halusin myös tutkia puunkäytön mahdollisuuksia lähilkorjauksessa”, Sippola kertoi ehdotuksestaan.

Sini Kotilaisen ja Nea Tuomisen ehdotuksessa “Palat paikallaan” tekijät halusivat kertomansa mukaan tuoda esille sosiaalisempaa asumista. Lisäksi ekologisuus oli heidän työssään tärkeä näkökulma.

Nea Tuomisen mielestä korjausrakentamista ja ennen kaikkea 70-luvun kerrostalojen korjaamista voitaisiin kehittää paljon. “Monet lähiökerrostalorakentamisen korjauskohteet ovat melko mielikuvituksettomia ainakin Suomessa. Korjausrakentamisessa voitaisiin panostaa enemmän yhteisöllisyyteen ja yhteisten tilojen kohentamiseen. Myös ekologisuus näkökulmat voitaisiin tuoda enemmän esiin. Mielestäni hyviä julkisivukorajusrakentamisen referenssikohteita oli vaikea löytää. Ne eivät ole tulleet esille julkisuudessa tai niitä ei ole”, Nea Tuominen mainitsi heidän työskentelyynsä liittyen.

Myös “Wrap” ehdotuksen tehneen Kuisma Rasilaisen mielestä lähiötalojen korjaushankkeissa ollaan turhan varovaisia ja konventionaalisia, minkä vuoksi hän kaipaisi niihin rohkeampaa otetta ja villimpiä ideoitakin. “Suomalainen lähiökerrostaloasuminen kärsii mielestäni tarpeettoman huonosta maineesta. Tärkeää onkin rakennusten fyysisten ominaisuuksien lisäksi pyrkiä parantamaan niiden imagoa ja houkuttelevuutta sekä luomaan hyvää ja mielenkiintoista elinympäristöä laajemmassakin mittakaavassa”, Rasilainen totesi kilpailuun liittyen.

Kilpailun yleistaso korkea

Kilpailuun saatiin kaikkiaan 17 ehdotusta. Tehtävänä oli tehdä ehdotus, miten 1970-luvun elementtikerrostalon julkisivujen ilmettä voitaisin kohentaa, energiatehokkuutta ja toiminnallisuutta parantaa sekä uusia pihamiljöötä. Kilpailulla haettiin myös ennakkoluulottomia ehdotuksia uudemman rakennuskannan korjaussuunnittelun kehittämiseksi sekä yleisemmin myös 1970- ja 1980-luvun aluerakentamisen ns. ongelmakohtien ratkaisuvaihtoehdoiksi. Erityisesti toivottiin kerrostalojen matalaenergiakorjaukseen soveltuvia, tulevaisuuteen suuntaavia ratkaisuja.

Suunnittelukohteena oli tyypillinen kolmikerroksinen, elementtitekniikalla toteutettu tasakattoinen, hissitön asuinkerrostalo.

Palkintolautakunta piti kilpailun yleistasoa korkeana, mutta osittain yllätyksettömänä. Ehdotuksissa oli perehdytty kiitettävästi kilpailun tavoitteisiin ja mukana oli toki useita ennakkoluulottomia ehdotuksia sekä energiatehokkuuden, materiaalinkäytön että teknisten ratkaisujen suhteen. Rohkea tulevaisuuden visiointi jäi kuitenkin yleisellä tasolla puuttumaan.

Parhaissa ehdotuksissa oli jalostettu nykyistä rakennusta ja saatu siitä arkkitehtuuriltaan kiinnostavampi ja asuntomarkkinoilla vetovoimaisempi. Positiivisia muutoksia oli saatu aikaan hyvinkin hennoilla ja varovaisilla toimenpiteillä. Panos-tuotos-ajattelu on ollut kohdallaan.

Rakennusta voimakkaasti muuttaneet ehdotukset sisälsivät joukon erittäin mielenkiintoisia ehdotuksia. Laajojen asuntoalueiden korjausfilosofiana liiallinen muutos sisältää myös riskin kaoottisesta ja ylivirikkeellisestä lopputuloksesta.

Palkintolautakunta ei korostetusti painottanut ratkaisujen taloudellisuutta - sitä kuitenkaan vähättelemättä. Kilpailun luonteeseen ja tavoitteisiin kuului ”arkitodellisuudesta” irtautuminen ja uusien ideoiden ja ratkaisutapojen etsintä. Ehdotuksilta ei arvostelussa edellytetty kuitenkaan teknisten ratkaisujen virheettömyyttä, vaan palkintolautakunta arvioi, olisiko esitetty idea mahdollista toteuttaa sitä sen omista lähtökohdista kehittäen.

Kilpailu järjestettiin neljännen kerran

Kilpailu toteutettiin nyt neljännen kerran yhteistyönä Julkisivuyhdistys r.y.:n, OY:n, TKK:n ja TTY:n arkkitehtikoulujen kanssa.

Palkintolautakuntaan kuuluivat Julkisivuyhdistyksen puheenjohtaja, TkT Jussi Mattila Suomen Betoniyhdistys ry., arkkitehti SAFA, päätoimittaja Maritta Koivisto Betoni-lehti, professori Yrjö Tuppurainen, professori Jouni Koiso-Kanttila, professori Kari Salonen, yliassistentti Harri Hagan sekä assistentti Anu Puustinen ja toimittaja Auri Häkkinen Rakennuslehti.

Julkisivuyhdistys r.y.:n tehtävänä on edistää hyvää, kestävää ja kaunista julkisivurakentamista. Yhdistys viettää tänä vuonna myös 15-vuotisjuhliaan. Yhdistyksellä on noin sata jäsentä ja ne edustavat monipuolisesti alalla toimivia teollisuus-, urakoitsija- ja suunnitteluyrityksiä sekä oppilaitoksia, tutkimuslaitoksia ja rakennuttajia.


Lisätietoja ideakilpailusta: Harri Hagan puh. 050 511 0784, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Julkisivuyhdistyksen osalta: Jussi Mattila, puh. 0400 637 224, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Tiedotusmateriaaliin liittyen: Riina Takala, puh. 040 502 1769, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

Liitteenä: Arvostelupöytäkirja
Voittaneiden töiden työkohtaiset arvioinnit

Voittaneet ehdotukset:

1. palkinto: Kotteria - Jalo Sippola Oy
2. palkinto: Palat paikallaan - Sini Kotilainen & Nea Tuominen TTY
3. palkinto: WRAP - Kuisma Rasilainen TKK
Lunastus 1: Terassitalo - Jussi Eskelinen Oy
Lunastus 2: Avaruuden ikkuna - Jari Mänttäri TKK

 
< Edellinen   Seuraava >

Puheenjohtaja Mikko Tarri, A-Insinöörit Oy, puh. 0400 57 66 33, email
Sihteeri Riina Takala, Suomen Media-Kamari Oy, puh. (09) 2238 5616, GSM 040 502 1769, email
Julkisivuyhdistys r.y., PL 1186, 00101 Helsinki