Innovaatio 2014 -seminaari

Julksivuyhdistyksen INNOVAATIO 2014 -laivaseminaari 

Julkisivuyhdistyksen Tallinnaan suuntautuneessa INNOVAATIO 2014 –laivaseminaarissa kokeiltiin rohkeasti yhdistykselle uutta kokous- ja seminaarikonseptia ja saadun palautteen perusteella matka niin tietosisällön kuin rennomman verkostoitumisenkin näkökulmasta oli sangen onnistunut. Tallinnaan tutustuttiin näkökulmista, joita ei tavallinen turisti osaa itsekseen etsiä ja toisaalta matkan teema (innovaatiot) huomioon ottaen tämä oli varsin tervetullutta. Suuri kiitos maaohjelman onnistumisesta kuuluu Taiteellisen toimikunnan vetäjälle Maritta Koivistolle, jolla on vankka kokemus excursio-ohjelmien laatimisesta.

Iso kiitos kuuluu myös seminaarimme puhujille, jotka valottivat omaa näkökulmaansa innovaatioiden maailmaan. Osa esityksistä oli jopa niin tuoreita, että kehitysvaiheen ollessa kyseessä esitysaineistoa ei voida laittaa jakoon. Joudumme siis vain mielenkiinnolla odottamaan, miten proseduraalinen mallintaminen tulee kehittämään kaupunkirakenteitamme tulevaisuudessa!

Ja kaikista suurin kiitos kuuluu INNOVAATIO 2014 –laivaseminaarin osanottajille – matkassa oleva ryhmä luo aina ainutlaatuisen tunnelmansa ja jälleen kerran voin todeta, että runsaslukuisesti paikalla olleet yhdistyksen jäsenet sekä näiden asiakkaat olivat sangen miellyttävää ja etenkin innovatiivisuutta ruokkivaa seuraa! Tämän konseptin tulemme testaamaan taatusti myös tulevina vuosina!

Mikko Tarri

Tunnelmia INNOVAATIO 2014 -seminaarista
 JSY_risteily_mattila
Yhdistyksen emerituspuheenjohtaja Jussi Mattila avasi yhdistyksen INNOVAATIO 2014-seminaarin pohtimalla innovoinnin merkitystä rakentamiselle ja julkisivuille.

JSY_risteily_edelman
Professori Harry Edelman avartaa proseduraalisen mallintamisen olemusta Julkisivuyhdistyksen INNOVAATIO 2014 -seminaarissa.

 

 JSY_risteily_riihimäki
Forecon Oy:n toimitusjohtaja Markku Riihimäki kertoo rakentamisen näkymistä julkisivurakentamisen näkökulmasta INNOVAATIO 2014 -seminaarissa.

 

Rottermanni
Julkisivuyhdistyksen INNOVAATIO 2014 -laivaseminaari rantautunut tutustumaan Tallinnan arkkitehtuuriin Rotermanni -korttelissa.

 

Materiaalit
Seminaarissa kuultiin kolme asiantuntijaluentoa, jotka käsittelivät Julkisivurakentamisen tulevaisuutta.

 

Esitykset:

 

Onko julkisivu jo keksitty – löytyykö enää tilaa innovaatioille?
toimitusjohtaja Jussi Mattila, Betoniteollisuus ry
JSY Innovaatioristeily Jussi Mattila

 

Rakentamisen markkinatilanne julkisivurakentamisen kannalta
toimitusjohtaja Markku Riihimäki, Forecon Oy
JSY Innovaatioristeily Markku Riihimäki

 

CityEngine – Proseduraalisen mallintamisen mahdollisuudet
professori Harry Edelman, TTY
Esitystä ei saatavilla internettiin. Kuunneltava vain paikanpäällä.